keskiviikko 17. toukokuuta 2017

17.5.

Kevätillat on aina särkeneet mun sydäntä, sillälailla pakahduttavasti,
niin että koko maailman näkee runollisena ja täynnä symboliikkaa,
ja että kotiin kävely yksin tuntuu sellaiselta kuin elokuvassa.

 Toisina päivinä harhautan itseäni keittämällä puuroa, luuttuamalla lattiat, pyöräilemällä ulkona, keräämällä kukkia maljakoihin, lähtemällä mökille tai ruotsiin tai jyväskylään. Pussailemalla ja seikkailemalla ja nauramalla vatsan kippuraan. Tuntuu et aika usein kuitenkin pakoilen jotain.
Tänään heräsin ystävän sohvalta, puhuttiin yksinolosta ja yksinäisyydestä. Ystävä sanoi, että mun pitäisi vaan opetella olemaan, eikä aina yrittää analysoida ahdistuksen tunteita. Istuin ulkona juomassa kahvia vaikka koska satoi vettä, tuoksui mullalle ja oli lohdullista miettiä, että kaikilla ihmisillä on omat ajatuksensa, tunteensa ja kamppailunsa, eli kukaan ei lopulta ole yksin vaikka kaikista siltä varmaan tuntuukin.

Yhtenä yönä kuuntelin laiturilla varautuneita yön ääniä 
(kurnutusta, linnunhuutoja, surinaa, tip tip).
Sammakot alkoi hiljalleen uiskennella kaislikosta pieninä kohoumina veden pinnassa ja lepakot suhahteli pään yllä. Kävin uimassa, vesi oli kylmää ja ihanaa, tunnelma mystinen utuinen sininen syvä.

Kesä on jo ihan kielen päällä ja pian pääsen hetkeksi takaisin pohjoisen tuuliin; sinne missä autonäänet ei kuulu. Sitä tarvitsen.
(ps. mulla on nykyään instagram-tili??)

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

maaliskuu

Välillä tuntuu etten pysty enää kirjoittamaan. Avasin takut hiuksista ja kuitenkin, tuntuu että mun mieli on enemmän takussa kuin koskaan. Ainakin välillä. 
Ei ehdi keskittymään omiin pikku murheisiinsa, kun näkee millaisia asioita ympärillä käydään läpi. Sit sitä vaan ottaa osan painosta omille harteille, helpottaa vähän muiden taakkaa, koska se ei ole mulle vaikeaa ja koska tuntuu toisinaan että se on jopa mun rooli ja erityiskyky tässä elämässä. Harteille ei kuitenkaan jää tilaa millekään ylimääräiselle, ja kun joku kysyy mua kahville tai retkelle tai brunssille tai hei tiia mitä kuuluu
niin 
mitä siihen voi vastata? Ei mulle kuulu mitään, 
just nyt mulle ei ehdi kuulua mitään. Toivottavasti pian mulle kuuluisi jotain
(omaa)


Oon nähnyt enneunia, miettinyt sukeltamista;
vedenalaista, alkukantaista
(ja kun näen painajaista ja seuraavana päivänä sä sanot ääneen sen minkä kirjoitin unipäiväkirjaan - sellaiset asiat pelottaa)

Onneksi on kevät.
oon kirjoittanut puhelimeen muistiin seuraavanlaisia muistutuksia:

hakuaika 15.3. - 5.4.

cinematic orchestra - motion

healing eagle: sisäisen lapsen parantaminen

"näkyy semmoinen kaunis pellavapää jolla on säihkettä silmissä"

isona haluaisin olla: päiväkodintäti, valokuvaaja, kuvataidekasvattaja, poppanainen

puhu minulle rakkaudesta vasta huomispäivänä, sillä jos tänään puhut, 
puhut pimeälle joelle
katso minua lempeästi vasta huomispäivänä, sillä jos tänään katsot, 
katsot kalpeaa kuuta.

(nämä ehkä voisi kertoa vähän, jotain, et mitä nyt kuuluu?)

maanantai 13. helmikuuta 2017

sisäinen valo ainoo lääke tähän hätään / ainoastaan rakkaus vie mun virtaani

Tänään heräsin ja isä istui parvekkeella pilkkihaalarissa,
 aurinko sulattaa jäät sisältä.

Mä oon ollut Jyväskylässä, soittanut ja laulanut paljon, juonut aamusmoothieita joka aamu ja opetellut tekemään erikoisia kahvijuomia, miettinyt itseäni ihan uudella tavalla, tavannut vanhoja ystäviä ja tutustunut uusiin. Toissayönä musiikki soi ja istuttiin pienessä paviljongissa, yksi rakas kirkassilmäinen itki ja sanoi että "sä oot hyvä ystävä" ja se tuntui siltä että oon saavuttanut jotain tosi tärkeää.

Muuten tuntuu vähän eksyneeltä; ei oikein tiedä mitä tekisin päivillään ja mihin pyrkisi elämässä. Ehkä nyt pitäisi jo olla joku suunta?
Bussimatkalla mä luin astrologien kirjoituksia; 
leijonan kuunpimennyksestä, ja auringonpimennyksestä joka lopulta lopettaa kamaluuden vuoden 2016. Sanottiin että pitäisi näiden kahden viikon aikana lakaista viime vuoden pölyt maton alta ja kohdata ne asiat jota ei halua ottaa mukanaan uuteen kevääseen, luopua.
Seuraavana päivänä laitoin monta tekstiviestiä, puhuin suoraan, ja se tuntui tosi hyvältä. Tapasin entisen poikaystävän ja halasin sitä pitkään. Kerroin toiselle tyypille että sen käytös oli ahdistanut mut nurkkaan, ja se ehkä ymmärsi.
Muutenkin viime viikkojen teemana on ollut tosi vahvasti se, miten pysyä rehellisenä omalle totuudelleen ja tietää varmaksi mistä asioista ei halua tinkiä.
Tämä kevät on vaaleanpunaista

torstai 26. tammikuuta 2017

(she brings the rain)


Opetusten ja epäjärjestyksen 2016.
Esim:

Kun kävelin kotiin yöllä sydän tärisevänä, jos nyt joutuisin sairaalaan niin itkisitkö edes,
Kun istuin autossa ja sä olit mennyt ja radiosta soi se Yonan kappale ("siellä sun luonas ei oo enää vaivaa, puut notkuu hedelmästä"),
Kun nostatan myrskyn sen naisen kimppuun,
(Kun joskus myöhemmin näen ensimmäistä kertaa sen naisen läpi, ja tajuan miten samanlaisia me lopulta ollaan)

Kun kävelin joka aamu kevätmetsän polkuja, valo tuli oksien läpi, alkoi hymyilyttää,
Kun tanssahtelin illan sinisenä hetkenä sillan yli, kerättiin pajunkissoja ja kirjoitin päiväkirjaan "vapauden kevät",
Kun olin koditon ja vähän kuriton,

Kun istuttiin Kaisaniemen puistossa ja heiteltiin leipiä,
Kun uitiin kirkkaissa vesissä,
Kun ukkonen vyöryi tuntureilta,
Kun työnnettiin autoa pispalan valtatietä puoli kuudelta aamulla,
Kun istuttiin pienessä puusaunassa, juostiin paljain jaloin ulos yökasteeseen,
juna kulki huutaen ohi,
Kun joku hakkaa ikkunaan keskellä yötä ja sydän lyö lujaa (älä tule mun tilaan),
Kun niin moni ystävä ja tuttava lähtee tästä maailmasta - me istutaan puistonpenkillä ja katsotaan maahan,
Kun pienen hetken on ihan hyvä viipyä jonkun sylissä,
Kun se sanoo että mulla on skorpionin katse.

Kaikkia näitä hetkiä mietin,
mitä niistä jäi?
(ehkä jotkut asiat vain on opittava kantapään kautta,
joka tapauksessa nyt olen tässä ja jokseenkin ehjä)
Olen ollut huolissani perheasioista ja iloinnut muista asioista.
Ajattelin hakea kouluun joko Tampereelle tai muualle, riippuen siitä millaiseksi tahdon ympäristöni luoda (en ole vielä päättänyt).
En oo valokuvannut juuri lainkaan,
sen sijaan oon yrittänyt elää.
Mulla on yksi aika ihana uusi ystävä joka katselee maailmaa tosi kiinnostavasti, kiinnittää huomiota symboliikkaan.
Kohta alkavat pienet kevään merkit näkyä,
 viimeiset 5 kuvaa © Katariina Malo (rakas)